Olisin kiinnostunut ostamaan espanjalaisia tai puolalaisia arabialaisia täysverisiä! Jos sinulla on myynnissä, TARJOA! Mieluiten 4-8-vuotiaita.
Siitostalli Ckyla on 21.2.2009 perustettu täysin virtuaalinen siitostalli, jonka perimmäinen tarkoitus on kasvattaa ja jalostaa upeita arabialaisia täysverisiä eri verilinjoilla. Arabit ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja toivon, että moni muukin ymmärtää niiden ylvään olemuksen päälle. Omistan myös toisen tallin Yksityistalli D'arcin jossa ennen Ckylaa pidin kaiken siitotoimintani. Toimintaa ajattelin kuitenkin hiukan laajentaa ja nyt löydät kaiken siitostoiminnan täältä.
Hevosmäärä näin alkuun ei ole kovinkaan kummoinen, mutta kunhan toiminta pääsee vauhtiin niin kyllä niitä alkaa tulemaan ovista ja ikkunoista. Kasvatuksemme on keskittynyt suurimmaksi osaksi egyptiläisiin, puolalaisiin, englantilaisiin ja domestic verilinjoihin. Astutumamme vain samaa verilinjaa keskenään.
Olen hyvin huono kirjoittamaan näitä alkutekstejä joten tutustukaa ihan itse. Viihtykään Ckylassa!
Philur (VRL-9384, KaRa), adorable_arabians[at]wippies.fi
Yhteistyössä olemme seuraavien tallien kanssa:
Kysele viekussa y-työtä kanssamme :)
KUUKAUDEN ORIVALINTA!
Huhtikuun must breeding stallion on edelleen Antique Heroe ox
Maaliskuun valio valinta on Antique Heroe ox
19.4.2009 Alan nyt painottamaan tulevia varsoja aina tiettyyn tai tiettyihin lajeihin arvostellen pistemääriä mitä he ovat perineet vanhemmiltaan. Päivittelin.
11.4.2009 Taas pitkästä aikaa päivittelen. Toinen tallini lopetti ja kisatoiminta sieltä siirtyy tänne. Antique's Heroe ox astui tänään Vivencia oxin ja Harlan ox astui Síempre Vivà oxin. Tämä on Síempre Vivà oxin viimeinen varsa.
18.3.2009 Whisper Arabiansin Prejudice ox astui tänään Viivin. Kolme tammaa kantavana. Kohta paikka vilistelee täynnä pieniä varsoja =3
15.3.2009 Theogonian MJA Pilgrim ox astui tänään Amman. Kaksi tammaa kantavana :)
13.3.2009 Päivittelin sivuja ja lisäilin kaikenlaista pientä.
10.3.2009 Sini ja Sankari muuttivat vanhalta talliltani tänne :) Sankari astui Sinin tänään. Vanhalta ukolta tulee vielä paljon hienoja varsoja. Sankarin spermaa varastoitiin 30 kpl ja pakastoitiin. Astutuksia saa pyydellä. Hänellä on melko hieno menneisyys :D
8.3.2009 Amma, Viivi, Haru, Alli ja Aku muuttivat Ckylaan. Siitostallini on valmis :)
21.2.2009 Ckyla sai alkunsa :)